
Paolo Saracco
Paolo Saraccon perhetila sijaitsee Piemonten Langhessa, Castiglione Tinellan kylässä. Moscato d'Astia tuottava viinitila on vain noin 25 kilometrin päässä kuuluisista Alban ja Astin pitäjistä. Saraccon nimi on lähes kultin maineessa ja tuottajan laadukas Moscato on kerännyt kehuja maailman arvostetuimmissa viinijulkaisussa.
Kunnioitettavaan yli sadan vuoden ikään ehtinyt Saracco perustettiin vuonna 1900. Ensimmäiset 88 vuotta Saracco keskittyi pääasiassa rypäleiden kasvattamiseen ja niiden myymiseen eteenpäin. Vuonna 1988 enologiaa opiskellut Paolo Saracco päätti kääntää tilan suunnan pelkästä rypäleiden kasvattajasta viininvalmistajaksi. Hän aloitti valmistamaan omaa viiniään, jolloin syntyi Paolon nimeä kantava Saraccon oma Moscato d'Asti.
Saraccolla on 50 hehtaaria viinitarhoja Castiglione Tinellan, Santo Stefano Belbon, Castagnole Lanzen ja Calosson kylien ympärillä. Palstojen maaperä on kerrostunut hiekasta, lössistä, savesta ja kalkkikivestä. Tila keskittyy vahvasti Moscato Biancon tuotantoon, jota valmistetaan noin 650.000 pulloa vuodessa. Lisäksi tilalla viljellään Chardonnayta, Rieslingiä ja Pinot Noiria. Näiden tuotantomäärä jää kuitenkin alle 10.000 pulloon vuodessa.
Saraccon Moscato d'Astin luonne ja sen taustalla vaikuttava alkuperä on ilmaistu varsin hyvin Paolon kuvauksessa: ”Saracco Moscato on yhtä makea ja hurmaava kuin kukkulat, joilla se syntyy ja kasvaa; yhtä eläväinen ja tarkkapiirteinen kuin horisontteihin levittäytyneet vuoristot, jotka suojelevat maisemaa; virkistävä ja innolla poreileva kuin Alpeilta kukkuloille rynnistävä tuuli. Kylmänä tarjottuna herkkä ja kestävillä kuplilla varustettu moscato on kuin raikas suihku kesäsäällä”.
https://paolosaracco.it/en/
Tule mukaan luomaan parempaa viinikulttuuria
Me Viinitiellä uskomme, että Suomi on valmis parempaan viini- kulttuuriin. Ihmiset janoavat laatua, vastuullisuutta ja tarinoita yhä useammassa lasissa. Siksi haluamme olla entistäkin enemmän tämän kulttuurimuutoksen soihdunkantajia ja tuoda paremmat viinit kaikkien saataville.
Liity Viinitien Grand Crew -yhteisöön ja olet mukana tekemässä parempaa viinikulttuuria.
Shopify-verkkokaupat © 2025, Viinitie Oy