Oddero

Oddero

Odderon historiallinen nimi tunnetaan La Morrassa jo 1700-luvulta. Giovanni Battista Oddero valmisti ensimmäiset tilan nimeä kantavat viinit 1700-1800-lukujen vaihteessa, ja hänen jäljissään seurasivat myös hänen poikansa Lorenzo ja Luigi. Alkujaan viinejä myytiin muun muassa Amerikkaan pienissä tynnyreissä ja lasisissa demijohneissa, kunnes Giacomo Oddero pullotti tilan ensimmäisen viinierän vuonna 1878. Noin 70 vuotta myöhemmin 1950-luvulla Giacomon lapsenlapsi, isoisänsä mukaan nimetty Giacomo kunnosti ikivanhan perhetilan ja alkoi uurastaa kaikkien Cuneon provinssin viinien laadun parantamiseksi. Häntä voikin osittain kiittää useista alueen nykypäivänä tunnetuista DOC- ja DOCG-luokituksista. Giacomon ansiosta vuonna 1997 perustettiin myös tutkimuskeskus Alban tryffeliä varten. Näin ollen herralle tulee nostaa hattua myös kehitystyöstä yhden maailman kulinaarisen herkun parissa!

Giacomo Odderon myötä Poderi e Cantine Oddero vakiinnutti jalansijansa Piemonten alueella, laajensi viinitarhojaan, kasvatti tuotantomääriään ja saavutti nykyisen maailmanlaajuisen maineensa. Tänä päivänä Giacomon ja tilan perintöä vaalii hänen tyttärensä Mariacristina yhdessä siskontyttärensä Isabellan ja poikansa Pietron kanssa. Perheensä seitsemättä sukupolvea edustavat nuoret ovat tuoneet tilan toimintaan yhä enemmän eleganssia ja innovaatiota, sekä ympäristöä kunnioittavaa tuotantofilosofiaa. Vaikka Odderon nimi tuo monen Piemonten rakastajan mieliin perinteisen osaamisen, ei tila ole jäänyt teknologisessa kehityksessä jälkeen, vaan yhdistelee tämänpäivän osaamista vuosisatojen aikana haalimaansa kokemukseen.

La Morran Santa Mariassa sijaitsevat tilukset katsovat Langhen kukkuloita päin, ja sieltä voi nähdä osan tilan 35 hehtaaria kattavista tarhoista. Nebbioloa viljellään 16,5 hehtaarilla tarhoista ja viinitarhojen lisäksi perhe omistaa 6 hehtaarin verran hasselpähkinäpuita. Useilla perheen omistamilla tarhoilla on MGA-luokitus ja tarhoja löytyy sekä La Morran, Serralunga d’Alban, Monforte d’Alban, Castiglione Falletton, Verdunon, Neiven, Trezzo Tinellan, että Nizza Monferraton kylien alueilta. Oddero onkin yksi merkittävimmistä maanomistajista Piemonten alueella.

Vuodesta 2008 alkaen tarhoilla on kokeiltu luonnonmukaisia toimintatapoja, joita on syvennetty vähitellen. Ensin jätettiin pois kemialliset kasvimyrkyt ja alettiin käyttää feromoneja tuholaisten torjunnassa. Maaperää rikastetaan orgaanisin lannoittein ja kompostin avulla, ja köynnösrivien välissä viljellään muuta kasvustoa. Tänä päivänä kaikki punaisten lajikkeiden tarhat on sertifioitu luomutuotantoon. Odderon tuotannon kulmakivinä ovatkin sinnikkyys, kärsivällisyys, ja alueen sekä raaka-aineiden kunnioittaminen. Niin köynnösten leikkuussa, rypäleiden harventamisessa, sadonkorjuussa, terttujen puristamisessa kuin pitkässä käymis- ja kypsytysprosessissa toimitaan äärimmäisen keskittyneesti ja tarkasti. Tila koostuu modernista vuonna 2015 rakennetusta viinimöstä sekä 1700-luvun kellarista, joissa viinit saavat rauhassa kypsyä kookkaissa itävaltalaisissa, slavonialaisissa ja ranskalaisissa tammitynnyreissä. Kellareiden sähköntarve tuotetaan omavaraisesti aurinkopaneelien avulla, ja tarkkaan tiivistetyt tilat varmistavat viinien optimaaliset kypsytysolosuhteet niin lämpötilan kuin ilmankosteuden puolesta.

https://www.oddero.it/en/

Sulje (esc)

Popup

Use this popup to embed a mailing list sign up form. Alternatively use it as a simple call to action with a link to a product or a page.

Hei, tervetuloa viinien maailmaan!

Verkkokaupamme sisältö on vain täysi-ikäisille.

Ravintola-asiakkaat, muistattehan kirjautua verkkokauppaan!

Hae

Lisätty ostoskoriin