Maset
Maset on perhetuottaja, joka keskittyy cavaan, mutta valmistaa myös pieniä määriä kuohumattomia viinejä niin Penedèsin kuin Riojan alueilla. Tilan cavat ovat puhdaspiirteisiä, huolellisesti valmistettuja ja alkuperäänsä elegantisti edustavia.
Tilan historia palautuu vuoteen 1777 asti, jolloin viljelysmaat olivat osa Montserratin kuuluisaa luostaria. Massanan perhe hankki paikalliselta papistolta oikeuden viljellä maata, jonka osti sittemmin omakseen. Nyt ohjaksista pitelee perheen kahdeksas sukupolvi: ketju ei ole päässyt katkeamaan vuosien saatossa. Maset Wines & Cavas -nimeä kantava yritys perustettiin vuonna 1917.
Kataloniassa Masetin viljelykset sijaitsevat keskellä Alt Penedèsiä, tienoon laadukkaimman viinintuotantoalueen sydänmailla. Omia tarhoja tilalla on noin 100 hehtaarin verran, minkä lisäksi rypäleitä ostetaan myös muilta alueen viljelijöiltä. Tarhojen maaperä on kalkkikivinen, mikä varmistaa, että viinit tarjoavat maistelijalle muutakin kuin töräyksen suoraviivaista hedelmää. Masetin filosofian mukaisesti tarhojen satomäärät pidetään huomattavasti alhaisempina kuin DO sallisi. Valkoviinien satomäärät ovat maksimissaan 8000 kg/ha ja punaviinien 7000 kg/ha. Tarhoilla ei käytetä synteettisiä kemikaaleja ja vedenkäyttöä rajoitetaan tarkasti.
Masetin viinit valmistetaan ilman ylenpalttista pakottamista tai häijyä kellarialkemiaa: sulfiitteja lisätään vain maltillisesti. Cavan puhdas makuprofiili syntyy suorana seurauksena rypälemateriaalin laadukkuudesta. Klassisen reseptin, perinteikkään viinitalon ja modernin metodiikan polttopisteessä syntyy kuplajuoma, joka kuohuu mielessä vielä kulauksen jälkeenkin.
Masetin 2014 L’Avi Pau Gran Reserva Brut Nature sai vastikään Best in Class Cava Brut Nature -sarjan tittelin 2019 Champagne & Sparkling Wine World Championships -kilpailussa, jossa yksi arvovaltaisista tuomareista oli Suomen Essi Avellan MW.
Tilan vuosituotanto on noin 3,5 miljoonaa pulloa, mistä kuohuviinit kattavat noin 60%. Tuottajalla on luomusertifikaatti.