Kreinbacher

Kreinbacher

Balaton järven pohjoispuolella, Unkarin luoteisosissa sijaitseva Somló on yksi Unkarin pienimmistä, mutta myös mielenkiintoisimmista viinialueista. Alueen 4-5 miljoonaa vuotta vanha vulkaaninen maaperä tuottaa viinejä, jotka ovat osaltaan nostaneet Unkarin viinimaailman nousevien tähtien joukkoon. Somlón alueella tarhat nousevat aina 280 metriin saakka ja alueella on lukuisia eri mikroilmastoja ja eri ilmansuuntiin avautuvia palstoja tehden siitä tilkkutäkkimäisen kasvupaikan viiniköynnöksille.

Kreinbacherin tila sai alkunsa vuonna 2002, kun József Kreinbacher hankki itselleen ensimmäiset viinitarhat alueella. Hän alkoi uudelleenistuttaa tarhoja ja kehittää viininvalmistusfasiliteetteja, ja tänä päivänä tilalla on omistuksessaan 60 hehtaarin verran viinitarhoja. Tämän lisäksi tuotantomääriensä kasvattamiseksi Kreinbacherin tiimi kerää rypäleet vuosittain myös 20-30 hehtaarin alueelta, muilta paikallisilta viljelijöiltä. Omia tarhoja hoidetaan luonnonmukaisin menetelmin.

Uusi kellari ja kuohuviinin valmistukseen soveltuvat tilukset valmistuivat vuonna 2011 ja kolme vuotta myöhemmin julkaistiin tilan ensimmäiset perinteisellä menetelmällä valmistetut kuohuviinit. Konsultointiapua tuotannon suhteen haettiin mistäpä muualta kuin Champagnen maakunnasta. Kreinbacherin tarhoilla kasvaa useaa unkarilaista lajiketta, kuten Juhfarkia, Furmintia, Olaszrizlingiä sekä Hárslevelűä. Tarhoille on istutettu myös Syrahta sekä kuohuviineissä käytettävää Chardonnayta.

Vaikka unkarilaisten kuohuviinien tie maailmanvalloitukseen ei ole helppo, on Kreinbacherin tiimi valmis panostamaan pitkäkestoiseen brändinrakennukseen. Tila pullottaa huomattavan osan viineistään magnum-koossa, mikä onkin pienempää pulloa hitaamman kehittymisen vuoksi viininkeräilijälle oiva pullomuoto laittaa kellariin muutamaksi vuodeksi kypsymään. Tilan teknisenä johtajana toimii Norbert Bodorkós ja viinintekijä György Várszegin apuna kuohuviinien valmistuksessa on konsultoimassa Champagne Paul Baran kellarimestari Christian Forget. Tarhoista vastaa Dániel Molnár.

Tilan vuosituotanto on noin 220 000 pulloa.

http://www.kreinbacher.hu/


Sulje (esc)

Popup

Use this popup to embed a mailing list sign up form. Alternatively use it as a simple call to action with a link to a product or a page.

Hei, tervetuloa viinien maailmaan!

Verkkokaupamme sisältö on vain täysi-ikäisille.

Ravintola-asiakkaat, muistattehan kirjautua verkkokauppaan!

Hae

Lisätty ostoskoriin