Herdade do Freixo

Herdade do Freixo

Herdade do Freixon vuonna 2011 perustettu viinitila sijaitsee koillisessa Alentejossa, Redondossa, Freixon kylässä. Alue sijaitsee lähellä vanhaa roomalaista Evoran kaupunkia ja on Lissabonin kanssa samalla leveysasteella, joskin 2 tunnin ajomatkan päässä sisämaassa. Tilan tarhat sijaitsevat noin 450 metriä merenpinnan yläpuolella, mikä takaa lämpötilaltaan vaihtelevat ja siten monimuotoiset kasvuolosuhteet köynnöksille. Maaperä on muotoutunut ajan myötä rikkoutuneesta kivimassasta.

Laadukkaan viinintuotannon lisäksi Herdade do Freixon tavoitteena on edesauttaa paikallisen maaseudun ja maiseman säilymisessä. Osaltaan tämän johdosta tila päätti rakentaa uniikin ja innovatiivisen viinitilan, joka sijaitsee täysin maan alla sopeutuen lähes huomaamattomasti muuhun maisemaan paikan luonnollista ekosysteemiä häiritsemättä. Ainoana täysin maanalaisena viinitilana Euroopassa tilan viininvalmistusfasiliteetit ulottuvat jopa 20 metriä maan alapuolelle. On sanomattakin selvää, että viininvalmistuksessa hyödynnetään painovoimaa ja lämpötilat ovat luonnostaan tasaiset vuodenkierrosta huolimatta. Viinimössä sijaitsevaa spiraalinmuotoista ramppia kutsutaan lempinimellä "Guggenheim Winery" sen erikoisuuden vuoksi. Vuonna 2018 Freixon viinitila palkittiin "Building of the Year" -palkinnolla ArchDailyn vuosittaisessa arkkitehtuurikilpailussa.

Herdade do Freixon 300 hehtaaria kattavilla tiluksilla viljellään 23 hehtaarin verran punaisia ja 12 hehtaarin verran valkoisia lajikkeita. Rypäleiksi ovat valikoituneet niin Cabernet Sauvignon, Touriga Nacional, Alicante Bouschet, Petit Verdot, Syrah, Arinto, Alvarinho, Sauvignon Blanc, Chardonnay kuin Riesling. Tarkoin valitut rypälelajikkeet ja käytetyt kloonit, huolella istutetut viinitarhat, tuotettujen rypäleiden mukaisesti päätetyt viinivalmistusmenetelmät sekä pitkään kypsyminen tasaisessa lämpötilassa maan alla ovat luoneet viinejä, joissa on runsaasti konsentraatiota ja syvyyttä, mutta samaan aikaa raikkautta ja ikääntymispotentiaalia. Pari vuotta sitten osaa tilan tarhoista alettiin muokata luonnonmukaiseen viininviljelyyn, ja lopuilla tarhoilla noudatetaan lutte raisonnéen mukaisia viljelyperiaatteita.

Tilan kokonaisvuosituotanto on noin 226 000 pulloa.

https://www.herdadedofreixo.com/

Sulje (esc)

Popup

Use this popup to embed a mailing list sign up form. Alternatively use it as a simple call to action with a link to a product or a page.

Hei, tervetuloa viinien maailmaan!

Verkkokaupamme sisältö on vain täysi-ikäisille.

Ravintola-asiakkaat, muistattehan kirjautua verkkokauppaan!

Hae

Lisätty ostoskoriin