Forjas del Salnés

Forjas del Salnés

Rodrigo Méndezin perhe on vuosien ajan viljellyt rypäleitä Atlantin rannikolla Meañon kylässä, Salnésin alueen sydämessä. Rodrigon isoisä oli varsinaiselta ammatiltaan seppä, mutta myös intohimoinen viininviljelijä. Viininviljelyopit periytyivät isältä pojille, joskin Forjas de Salnésin nimen alla kaksi kolmesta veljeksestä teki viinin sijaan simpukanviljelyssä käytettäviä lavoja. Seuraavan sukupolven edustajana Rodrigo työskenteli myös perheyrityksessä, mutta perittyään intohimon viininvijelyyn isoisältään, päätti perustaa viiniin keskittyvän Bodegas Forjas del Salnésin.

Vaikka Rías Baixas tunnetaan erityisesti valkoviineistään, oli Rodrin unelmana tuottaa myös punaviinejä. Rodrin vuonna 2001 edesmenneen isoisän toiveena oli ollut, että hänen jälkeläisensä tuottaisivat jonakin päivänä punaviiniä hänen 20 vuotta sitten istuttamiltaan tarhoilta, ja tämän toiveen Rodri halusi täyttää. Isoisä oli istuttanut punaisia Caiñoa, Loureiroa ja Espadeiroa Salnésiin ja itse asiassa Rodrin isoisä Francisco Méndez oli myös yksi Rías Baixasin appellaation perustajista 1980-luvulla. Atlanttiset punaviinit eivät ole kansainvälisen viiniyleisön eniten kysymä viinityyli, mutta paikalliset ovat nauttineet niistä aina. Kasvava kysyntä Albariñolle on kuitenkin saanut monen viininviljelijän varttamaan vanhojen punaviiniköynnöstensä päälle Albariñoa, minkä johdosta punaisten lajikkeiden tarha-alueet ovat pienentyneet minimiin ja osa historiallisista lajikkeista on kutakuinkin menetetty. Punaisten lajikkeiden satomäärät ovat Albariñoa huomattavasti pienempiä ja niitä on vaikeampi kasvattaa onnistuneesti, joten moni viljelijä on hylännyt ne helpommin viljeltävän Albariñon tieltä.

Rodri tapasi Raúl Pérezin yhteisten ystävien kautta Raúlin etsiessä laadukkaita rypäleitä valmistaakseen Sketch-viiniään. Herrat päättivät yhdistää voimansa: Raúl auttaisi Rodria viinimön rakentamisessa ja tekemään punaviinejä, ja Rodrin enon 0,3 hehtaarin viinitarhan tuottamat rypäleet käytettäisiin Sketch Albariñon valmistukseen. Raúl ihmetteli Rodrin toivetta tehdä punaviiniä, sillä hänen mielestään Rodrin tarhojen Albariño-rypäleet olivat alueen parhaimpia, mutta kunnioitti kuitenkin tämän toivetta. Näinollen vuonna 2005 Rodrin perustaessa Forjas del Salnésin viinitilan, Raúl Pérez oli hänen viinintekijänsä ja yhdessä herrat valmistivat yhden valkoviinin ja kolme punaviiniä.

Koska Raúl vaati tammitynnyreitä käytettäväksi myös valkoviininsä valmistuksessa, Rías Baixasin appellaatio ei alkuun hyväksynyt Sketchiä sen poiketen huomattavasti alueen totutusta valkoviinityylistä. Tänä päivänä appellaatio on onneksi joustavampi asiassa ja myös alueen tuottajien tammenkäyttö on hienovaraisempaa. Rodri ja Raúl ovat alusta saakka käyttäneet viininsä isoissa tammiastioita, jotka monen vuoden jälkeen eivät enää anna viineille uudelle tammelle tyypillisiä aromeita, vaan ovat kutakuinkin neutraaleja. Ajatuksena ei todellakaan ollut valmistaa albariñoja samalla reseptillä kuin moni muu alueella, joten viileät käymiset, valikoidut hiivakannat, jättimäiset terästankit, viinihapon lisäykset ja pikainen käymisen jälkeinen pullotus hylättiin heti alkuun. Valkoiset rypäletertut puristetaan kokonaisina ja punaiset rypäleet käyvät pääsääntöisesti kokonaisina terttuina. Viininvalmistuksessa ei käytetä lämpökontrollointia eikä lisättyjä hiivoja saati entsyymejä, vain pieni määrä rikkidioksidia. Viinit kypsyvät sakan päällä erittäin pitkään, mutta sakkaa ei koskaan pyöritellä eikä viiniä liikutella, vaan viinien annetaan kypsyä ajan kanssa. Pullotuksen yhteydessä viinejä ei kirkasteta, mutta suodatetaan isohuokoisen suodattimen läpi. Rodrin ja Raúlin tavoitteena on ollut tuottaa valkoviinejä, joiden kypsytyspotentiaali on yhtä pitkä kuin saksalaisten Grosses Gewächs -luokiteltujen rieslingien. Rodrin isoisän oppien mukaisesti viinejä on kypsytetty myös galicialaisesta kastanjapuusta valmistetuissa tynnyreissä. 

Rodrin perheellä on omistuksessaan muutamia erittäin hienoja ja vanhoja Albariño-tarhoja, joten luonnollisesti myös Forjas del Salnés alkoi tuottaa useampaa eri Albariñoa. Rodrin isoisän tiedetään istuttaneen perheen vanhimman Albariño-tarhan, Meañon kylässä olevan La Finca El Tornon jo vuonna 1912. Vanhimmat tilan tarhat ovat varttamattomia ja juurakot voivat hyvinkin ulottua kymmenien metrien syvyyteen. Tilan filosofian keskiössä on satomäärien rajoittaminen tarhalla, minkä myötä rypäleet saadaan kerättyä täysin kypsinä. Rías Baixasin alue sallii Albariñon satomääriksi jopa 12 000 kg/ha, mutta tila rajoittaa köynnösten tuottamien rypäleterttujen määrää ankaralla leikkuulla ja green harvestilla, jolloin korjattu satomäärä on vain puolet sallitusta, noin 6 000 kg/ha. Tarhojen maaperä koostuu pääsääntöisesti graniitista ja hiekasta, ja hedelmällinen pintamaa on ohut. Salnésin tarhoilla diversiteetti on kuitenkin muuta aluetta rikkaampi ja osalla palstoista on muun muassa liuskekiveä ja kalkkipitoista savea. Atlanttinen ilmasto on erittäin vallitseva Meañon, Sanxenxon ja Barron kylien tarhoilla, sillä lähimmät niistä ovat vain noin 20-30 metrin päässä merestä. Meren läheisyyden vuoksi alue on hyvin kostea, joten härmä ja harmaahome uhkaavat rypäleentuotantoa jatkuvasti. Rodrin perheen 5 hehtaaria kattavia, jopa 50 eri palstaan jakautuvia tarhoja hoidetaan lutte raisonnée -periaatteella ja myös noin 2 hehtaaria kattavilla sopimustarhoilla työt tehdään käytännössä Rodrin ja hänen isänsä toimesta.

Viininvalmistus aloitettiin pienessä meañolaisessa autotallissa ja ensimmäisenä vuonna valmistettiin vain noin 5 000 pulloa. Vuosi vuodelta tuotantoa kasvatettiin ja perheen tarhoja alettiin käyttää Forjas del Salnésin viinien tuotantoon. Vuoteen 2010 mennessä tuotantomäärät olivat jo kolminkertaistuneet, mutta viinit valmistettiin edelleen samassa autotallissa. Rodrin tapa tehdä viiniä alueella on innoittanut monia muita alueen tuottajia, erityisesti uutta sukupolvea, palaamaan alueen perinteisiin tuotantotapoihin ja tuomaan esille Rías Baixasin poikkeuksellisuutta viinimaailmassa.

Tänä päivänä Rodri valmistaa noin pariakymmentä eri viiniä ja tuotannosta noin 3/4 on valkoviinejä ja loput punaisia. Tilan kokonaisvuosituotanto on 90-100 000 pulloa.


Sulje (esc)

Popup

Use this popup to embed a mailing list sign up form. Alternatively use it as a simple call to action with a link to a product or a page.

Hei, tervetuloa viinien maailmaan!

Verkkokaupamme sisältö on vain täysi-ikäisille.

Ravintola-asiakkaat, muistattehan kirjautua verkkokauppaan!

Hae

Lisätty ostoskoriin