Idi di Marzo

Idi di Marzo

Idi di Marzo on Famiglia de Cerchion perhetilan Abruzzossa sijaitseva viiniprojekti. De Cerchion perheen viinitila syntyi reilu vuosisata sitten, kun Vincenzo Cerchio suuntasi Napoliin solmiakseen kaupat 20 hehtaarin maa-alasta Abruzzossa. Kaupan vahvistuttua Vincenzo istutti alueen ensimmäiset Montepulciano- ja Trebbiano-köynnökset, ja alkoi huolehtia niiden elinvoimaisuudesta. Kaikki meni hyvin aina toiseen maailmansotaan saakka, jolloin sotatoimet pyyhkäisivät alueen halki tuhoten maa-alat ja jättäen De Cerchion perheen rahattomaksi. Vincenzon vävy Laurentino De Cerchio taisteli sodassa Italian armeijan puolella, mutta jäätyään sotavangiksi hänet siirrettiin ensin Saksaan ja myöhemmin Puolaan. Vasta sodan päätyttyä Laurentino palasi Abruzzoon vuonna 1947 laittaen kaikki panoksensa perhetilan uudelleenrakentamiseen. Laurentino istutti perheen viinitarhat uudestaan ja alkoi rakentaa tilalle ensimmäistä kellaria. Vuonna 1961 pullotettiin perheen uuden aikakauden ensimmäinen viini, mistä alkoi tilan nykyisen maineen kukoistus.

Seuraavien vuosikymmenten aikana Laurentino alkoi ostaa lisää maata ja istuttaa viiniköynnöksiä eri alueille eteläiseen Italiaan, myös Apuliaan. Ajatuksenaan hänellä oli parantaa maan alkuperäislajikkeiden tunnettuutta ja näyttää muulle maailmalle niiden kyky tuottaa uniikkeja viinejä. Tässä tila on viininystävien onneksi muiden eteläitalialaisten viinintuottajien kanssa onnistunut, ja tänä päivänä laseihimme kaatuu yhä parempia viinejä paikallisista lajikkeista.

Nykyisin perhetilan johtajana on neljännen sukupolven edustaja Federico De Cerchio, joka on edeltäjiensä tapaan kasvattanut tilan tarha-alaa sekä tuotantomääriä. Tila kantaa kortensa kekoon myös vastuullisen viinintuotannon parissa, ja pyrkiikin mahdollistamaan työllistymisen maatalouden parissa kilpaillakseen liiallista kaupungistumista vastaan. Federico rakastaa omia synnyinseutujaan ja haluaa auttaa muita alueen asukkaita työllistymään lähellä synnyinkotejaan. Tila myös kouluttaa nuoria viinintekijöitä rohkaistaakseen heitä jäämään alueelle, jolloin alue säilyisi elinvoimaisena ja kiinnostavana myös tulevaisuudessa.

Idi di Marzo -viinisarja kunnioittaa isoisä Vincenzon ihastumista Abruzzon alueeseen, joka herää vuosittain talviuniltaan maaliskuussa. Orgaanisesti hoidetuilla tarhoilla elinvoimaisuus kantaa vuoden ympäri ja mahdollistaa myös kellarityöskentelyn ilman lisättyjä hiivakantoja.

Lue lisää!


Sulje (esc)

Popup

Use this popup to embed a mailing list sign up form. Alternatively use it as a simple call to action with a link to a product or a page.

Hei, tervetuloa viinien maailmaan!

Verkkokaupamme sisältö on vain täysi-ikäisille.

Ravintola-asiakkaat, muistattehan kirjautua verkkokauppaan!

Hae

Lisätty ostoskoriin