Domaine de l'Enclos

Domaine de l'Enclos

Domaine de l’Enclos on veljesten Romain ja Damien Bouchardin viinitila Chablissa. Juo nuoresta lähtien - Romain vuodesta 2000 ja Damien vuodesta 2010 - veljekset työskentelivät isänsä apuna tämän viinimössä, ja vuonna 2005 ostettuaan 3,38 hehtaarin kokoisen Domaine de la Grande Chaumen, Romain alkoi tuottaa omia sertifioituja luomuviinejään isänsä ison ja modernin viinimön pienessä nurkassa. 10 vuotta myöhemmin Pascal Bouchard päätti myydä liiketoimintansa Albert Bichot’lle, joten pojat joutuivat tilanpuutteen vuoksi pitämään kahden vuoden tauon viininvalmistuksesta. 25 hehtaarin alueen kattavat suvun viinitarhat siirtyivät kuitenkin isältä pojille, jotka alkoivat samantien tarhojen konversion luomutuotantoon. Ainutlaatuisen tilaisuuden tullessa eteen, veljekset ostivat historiallisen Pontignyn luostarin munkkien entisen kodin Chablis’n keskustasta ja alkoivat rakentaa sinne omannäköistään unelmiensa kellaria. Tila sai nimensä sitä ympäröivästä muurista, ‘clos’. Vuosikerta 2016 oli ensimmäinen, mikä valmistui uusissa tiloissa.

Nyt tilan 29 hehtaarista huolehtii 12-henkinen tiimi vuoden ympäri, ja toimenpiteitä tehdään sekä käsin että mekaanisin menetelmin. Tarhoilla käytetään ainoastaan luomulannoitteita ja luonnollisen kasvuston annetaan kukoistaa köynnösrivien välissä. Köynnösten keski-ikä on noin 30 vuotta, joskin vanhimmat köynnökset on istutettu 1950-1970-luvuilla. Kaikki tilan Premier ja Grand Cru -tarhat poimitaan käsin, mutta osalla Chablis ja Petit Chablis -appellaatioiden palstoista käytetään myös korjuukoneita, sillä sadonkorjuulle on aikaa vain 10-12 päivää. Tilalla on yhä 5-vuotinen sopimus Albert Bichot’n kanssa, joten osa rypäleiden tuottamasta mehusta myydään eteenpäin. Asiakastyön lisäksi Romain työskentelee pääasiassa tarhoilla ja onkin onnellisimmillaan köynnöstensä parissa. Damien vastaa pääasiassa kellareista ja tilauksista.

Viinikellarissa yhdistyvät perinteisen viininvalmistuksen periaatteet ja edistyneet, modernit energiansäästötavat. Painovoimaa hyödynnetään viinin liikuttamisessa ja lämpötilaa kontrolloidaan lämpöpumpuilla ja tehokkailla sementtieristyksillä. Viinejä ei koskaan chaptalisoida ja sekä alkoholikäyminen että malolaktinen käyminen tapahtuvat luonnollisten hiivojen ja bakteerikantojen avulla. Viinit saavat kypsyä pitkään sakan päällä sekä terästankeissa että eri-ikäisissä ranskalaisissa tammitynnyreissä. Rikkidioksidia lisätään äärimmäisen kohtuullisesti vain pullotuksen yhteydessä. Viinejä ei kirkasteta eikä kylmästabiloida, vaan ainoastaan suodatetaan kevyesti.

Vähäsatoisina, hometautien, hallan ja raekuurojen riivaamina vuosina 2016 ja 2017 tila tuotti vain 30 000 ja 40 000 pulloa vuodessa, mutta vuonna 2018 päästiin jo reilumpaan 120 000 pullon tuotantomäärään. Vuonna 2018 tarhojen keskimääräinen satomäärä ylsikin jopa 60hl/ha, kun vuonna 2019 se oli jälleen vain noin 40hl/ha.

https://www.domainedelenclos.fr/


Sulje (esc)

Popup

Use this popup to embed a mailing list sign up form. Alternatively use it as a simple call to action with a link to a product or a page.

Hei, tervetuloa viinien maailmaan!

Verkkokaupamme sisältö on vain täysi-ikäisille.

Ravintola-asiakkaat, muistattehan kirjautua verkkokauppaan!

Hae

Lisätty ostoskoriin