Château Rieussec

Château Rieussec

Sauternes on yksi kokoaan huomattavasti vaikutusvaltaisemmista ja historiallisesti merkittävimmistä viinialueista koko maailmassa. Voikin sanoa lähestulkoon jokaisen jalohomeisista rypäleistä viiniä eri puolilla maailmaa valmistavan inspiroituvansa juuri Sauternesin alueella tuotetuista, vuosikymmenien ajan kellarissa hienosti kypsyvistä viineistä. Château Lafite Rothschildin omistanut Baron Eric de Rothschild oli niin vaikuttunut alueen viineistä, että päätti vuonna 1984 ostaa itselleen tilan alueelta, ja näin Château Rieussec päätyi Domaines Barons de Rothschildin salkkuun.

1700-luvulla Rieussec kuului Langonin kylän karmeliittamunkeille. Ranskan vallankumouksen aikaan se kuitenkin otettiin haltuun ja myytiin Pessac-Léognanissa toimivalle Marhelhacin tilanomistajasuvulle. Vuoden 1855 Pariisin maailmannäyttelyn yhteydessä tila luokiteltiin Sauternes'n ja Barsacin ykköstilojen joukkoon, ja reilun sadan vuoden aikana se vaihtoi useaan kertaan omistajaa päätyen lopulta Rothschildin perheelle.

68 hehtaaria jopa 110 hehtaaria kattavista tiluksista on istutettu täyteen viiniköynnöksiä. Tarhat sijaitsevat niin Farguesin, Sauternes'n kuin Barsacin kylien alueella soraisella ja hiekkaisella savimaalla. Köynnöksistä 90% on Sémillonia, 7% Sauvignon Blancia ja 3% Muscadella. Erittäin perinpohjaista tarhatyöskentelyä seuraa useita tarhakäyntejä vaativa, kuudesta kahdeksaan viikkoon kestävä asteittainen sadonkorjuu. Yksi köynnös tuottaa vain noin yhden lasillisen verran viiniä!

Rypäleiden tarkan valikoinnin jälkeen viinit saavat valmistua hitaasti tammitynnyreissä kellareiden viileissä olosuhteissa. Jokainen palsta vinifioidaan erillään, ja lopulliset viinit jaotellaan niiden maistettavissa olevan laadun mukaisesti. Tynnyrit valmistetaan itse Domaines Barons de Rothschildin tiluksilla ja puolet niistä uusitaan vuosittain. Vuonna 1989 rakennetut Rieussecin viinimön tilat uudistettiin jälleen vuonna 2000, minkä ansiosta rypäleiden vastaanotto, puristus, käyminen ja kypsyminen tapahtuu kukin omassa loogisesti toistaan seuraavassa osassa tiluksia. Viinit saavat kypsyä 16-26 kuukauden ajan ennen tilalla tapahtuvaa pullotusta. Pulloissa viinit jatkavat elämäänsä niin kauan, kuin niiden omistajien kärsivällisyys kantaa.

Kansainvälinen media on huomioinut useaan otteeseen tilan vuosi vuodelta paranevan laadun, ja jo parikymmentä vuotta sitten Château Rieussec 2001 sai Wine of the Year -tittelin vuoden 2004 Wine Spectator -julkaisussa.

Tilan kokonaisvuosituotanto on noin 140 000 pulloa.

Lue lisää!


Sulje (esc)

Popup

Use this popup to embed a mailing list sign up form. Alternatively use it as a simple call to action with a link to a product or a page.

Hei, tervetuloa viinien maailmaan!

Verkkokaupamme sisältö on vain täysi-ikäisille.

Ravintola-asiakkaat, muistattehan kirjautua verkkokauppaan!

Hae

Lisätty ostoskoriin