Château L'Évangile

Château L'Évangile

Pomerolin alue Bordeaux'n oikealla rannalla on yksi alueen pienimmistä appellaatioista, mutta sitäkin kuuluisampi. 1800-luvun alussa uudelleennimetyn L'Évangilen tilan alueella viljeltiin viiniä jo 1700-luvulla. Vuonna 1862 tilan osti Paul Chaperon, jonka jälkeläiset, Ducassen perhe, omistivat tilan aina vuoteen 1990 saakka. Näinä vuosikymmeninä tilan maine kasvoi ja sitä kutsuttiin myös Haut-Pomerolin Premier Cruksi. 

Domaines Barons de Rothschild osti L'Évangilen tilan Ducassen perheeltä vuonna 1990, jolloin tila oli haasteellisten hallavuosien jälkeen palautettu alkuperäiseen kukoistukseensa. Rothschildin perheen alla tilan ykkösviiniin päätyvien viinierien valintaa on hienosäädetty ja Balson de l'Évangilen kakkosviini on tuotu markkinoille. Tarhojen osittainen uudelleenistutus aloitettiin vuonna 1998 ja uudistetut kellaritilat valmistuivat vuonna 2004.

Évangilen 22 hehtaarista Merlot kattaa 80 % ja Cabernet Franc 20 %. Tilukset sijaitsevat Pomerolin syvästä savesta ja sorasta koostuvan tasangon eteläosassa Château Pétrusin ja Cheval Blancin naapurissa. Tällä hetkellä tarhat ovat noin 20-25-vuotiaita. Käsinkorjuun jälkeen viinierät valmistetaan perinteisin menetelmin, minkä jälkeen viini kypsyy 18 kuukauden ajan tammitynnyreissä.

Tilan kokonaisvuosituotanto on noin 60 000 pulloa.

https://www.lafite.com/en/the-chateaus/chateau-levangile/


Sulje (esc)

Grand Crew

Me Viinitiellä uskomme, että Suomi on valmis parempaan viini- kulttuuriin. Ihmiset janoavat laatua, vastuullisuutta ja tarinoita yhä useammassa lasissa. Siksi haluamme olla entistäkin enemmän tämän kulttuurimuutoksen soihdunkantajia ja tuoda paremmat viinit kaikkien saataville.

Hei, tervetuloa viinien maailmaan!

Verkkokaupamme sisältö on vain täysi-ikäisille.

Ravintola-asiakkaat, muistattehan kirjautua verkkokauppaan!

Hae

Lisätty ostoskoriin