
Champagne Jérémy Bardiau
Bardiaun pikkuruinen perhetila sijaitsee Verpillières sur Ourcessa, eteläisen Côte des Barin alueen eteläisimmässä osassa. Tila on kooltaan vain 3,1 hehtaaria. Perheen kokemus viininviljelyssä on jatkunut kuitenkin jopa viiden sukupolven ajan. Tilan nykyinen omistaja on Jérémy Bardiau, joka aloitti perhetilansa rypäleiden vinifioimisen vuonna 2015 luoden silloin nimeään kantavan brändin. Viineillä on sekä HVE- että VDC-sertifikaatit. Viinitilan ajatuksena on Antoine de Saint Exupéryä mukaillen se, ettei maaperä ole peritty vanhemmilta, vaan on pikemminkin lainassa lapsilta. Tarhoista tekee poikkeuksellisen niiden maaperän koostumus. Jopa 75% tarhoista kasvaa Portlandien kalkkikiven päällä, mikä ei ole Champagnessa kovinkaan yleistä.
Tilan vuosituotanto on vain 10 000 pulloa.
Tule mukaan luomaan parempaa viinikulttuuria
Me Viinitiellä uskomme, että Suomi on valmis parempaan viini- kulttuuriin. Ihmiset janoavat laatua, vastuullisuutta ja tarinoita yhä useammassa lasissa. Siksi haluamme olla entistäkin enemmän tämän kulttuurimuutoksen soihdunkantajia ja tuoda paremmat viinit kaikkien saataville.
Liity Viinitien Grand Crew -yhteisöön ja olet mukana tekemässä parempaa viinikulttuuria.
Shopify-verkkokaupat © 2025, Viinitie Oy