
Boffa
Perheen sukunimeä kantava Boffan viinitila löytyy keskeltä Piemonten ihastuttavia maisemia, pikkuisesta Barbarescon kylästä. Talolta aukeavat huikeat näkymät Barbarescon viinitarhojen yli ja taustalla häämöttävät Alppien korkeat vuoret.
Tilan ensimmäisen vuosikerran valmisti Pietro Boffa yhdessä isänsä kanssa vuonna 1968, ja vuodesta 1996 alkaen tilan vetovastuu on kuulunut Pietron pojalle, Carlolle. Carlo tuotti ensimmäisen oman vuosikertansa vuonna 2000 ja kolme vuotta myöhemmin hän päätti vaimonsa Lauran kanssa avata tilan ovet yleisölle, jotta viinit saavat enemmän huomiota. Tänä päivänä Carlo vastaa viininviljelyyn ja -tekoon liittyvistä asioista ja Laura hoitaa viinien myynnin ja markkinoinnin. Lauran vastuulla on myös vuonna 2010 viinitilan yhteyteen avattu pieni hotelli, jossa on viisi huonetta. Pariskunnan kolmikymppinen poika Gabriel osallistuu myös tilan toimintaan vanhempiaan auttaen, ja matkustaa ympäri maailman markkinoimassa tilan viinejä.
Carlolla on yhteensä 6 hehtaaria viinitarhoja, joista 3 hehtaaria on omistettu Barbarescon valmistukseen. Puolikkaalta hehtaarilta tuotetaan tilan Dolcetto d’Alba ja saman suuruiselta alueelta tilan Barbera d’Alba. Koska uusien tarhojen ostaminen alueella on lähes mahdotonta, Carlo myös ostaa puolikkaan hehtaarin verran Barbera-rypäleitä sekä hieman Nebbioloa, josta valmistuu tilan Langhe Nebbiolo. Lisäksi Carlo vuokraa ystävältään 2 hehtaarin verran tarhoja Roerossa valmistaakseen valkoviiniä Arneis-rypäleestä. Viinien lisäksi tilan Barbaresco-tarhojen rypäleiden kuorista valmistuu grappaa Marolon tislaamossa.
Boffan viininteko on tasapainoilua perinteisen tarhatyöskentelyn ja modernien kellarimetodien välillä. Sadonkorjuut suoritetaan manuaalisesti ja viinien annetaan käydä hitaasti, jolloin Carlo saa uutettua tanniineja, väriä ja makua kuorista. Viinit kypsyvät suurissa 1000-2000-litraisissa slavonialaisissa tammitynnyreissä.
Boffa kuuluu The Green Experience -järjestöön, jonka jäsenet sitoutuvat pidättäytymään kemiallisten rikkaruohomyrkkyjen käytöstä ja vaalivat luonnon biodiversiteettiä.
Tilan vuosituotanto on vuosikerrasta riippuen noin 40 000 pulloa.
http://www.boffacarlo.it/ing/azienda.htm