A.A. Badenhorst

A.A. Badenhorst

Andre Adriaan Badenhorst eli lapsuutensa Constantian viinitarhojen lähellä. Adin isoisä huolehti Groot Constantian viinitarhoista 46 vuoden ajan, joten pikkupoikana Adilla oli tapana kuljeskella tarhoilla rypäleitä varastaen. Kiitos Buitenverwachtingin Jean Daneelin, Adi teki ensimmäisen viininsä jo 13-vuotiaana. Valmistuttuaan Elsenburgista viinintekijäksi Adi teki muutamia sadonkorjuita ympäri maailman muun muassa Château Angelusin ja Alain Graillotin tiloilla Ranskassa, sekä toimi yhdeksän vuoden ajan viinintekijänä kuuluisalla Stellenboschin viinitilalla Rustenbergillä. Vuonna 2008 hän osti 60-hehtaarisen maatilkun ja laiminlyödyn 1930-luvulla käytetyn kellarin Paardebergistä serkkunsa Heinin kanssa, ja on siitä alkaen viljellyt Kalmoesfonteinin tilan tarhojaan luonnonmukaisia menetelmiä noudattaen.

Swartlandin viinialue Paardebergin kukkulan ympärillä tunnetaan parhaiten vanhoista puskaköynnöksistä, joista osa on jopa 70-vuotiaita. Siebritskloofin alueella näitä puskaköynnöksiä on yhteensä 180 hehtaarin verran. Adin köynnökset on pääasiassa istutettu 1950-1960-luvuilla ja tarhoilla kasvaa niin Chenin Blancia, Cinsaulta kuin Grenachea. Tarhoja ei kastella keinotekoisesti, jolloin köynnösten juurakot joutuvat pureutumaan syvälle maahan löytääkseen riittävästi vettä ja mineraaleja kasvuaan varten. Graniittisella maaperällä sijaitsevat tarhat suuntaavat niin pohjoiseen, itään kuin etelään, jolloin rypäleiden monimuotoinen kypsyminen on taattu. Omien tarhojen lisäksi rypäleitä ostetaan alueen muilta viljelijöiltä.

Köynnösten tuottamista rypäleistä Adin käsissä valmistetut viinit ovat nostaneet tilan tunnetuksi ympäri maailman. Legendaarisen viinintekijän mainetta nauttiva Adi kuuluu Cape Winemakers Guildiin ja on yksi Swartland Revolutionin ja Swartland Independentin perustajista. Tilan kellarissa viininvalmistus on perinteistä ja mahdollisimman yksinkertaista. Viininvalmistuksessa käytettävät laitteet ovat vanhoja ja monet tehty sementistä. Kaikki rypäletertut käsitellään kokonaisina ilman rankojen poistoa tai rypäleiden murskausta. Valkoiset rypäleet saavat käydä ja kypsyä joko vanhoissa tammitynnyreissä tai sementtitankeissa, ja punaiset rypäleet sementtitankeissa tai avoimissa puusammioissa. Käymisen jälkeinen maseraatio kestää toisinaan jopa 4 kuukauden ajan, minkä jälkeen viinit saavat kypsyä 4000-litraisissa tammiastioissa. Rypäleisiin ei lisätä muuta kuin hieman rikkidioksidia ennen ja jälkeen käymisen.

Badenhorstin valikoimista löytyy myös viinejä, joita on tehty alueella muuten hylätyistä lajikkeista. Mikäli käsiinsä löytää esimerkiksi pullon Adin Palominoa, ei kannata jättää tilaisuutta käyttämättä, vaan napata pullo parempaan haltuun!

Tilan kokonaisvuosituotanto on noin 800 000 pulloa. Tuottajalla on WIETA-sertifikaatti.

Lue lisää!

Sulje (esc)

Popup

Use this popup to embed a mailing list sign up form. Alternatively use it as a simple call to action with a link to a product or a page.

Hei, tervetuloa viinien maailmaan!

Verkkokaupamme sisältö on vain täysi-ikäisille.

Ravintola-asiakkaat, muistattehan kirjautua verkkokauppaan!

Hae

Lisätty ostoskoriin