Skip to content
Viinitien Rosépäivää vietetään maanantaina 29. huhtikuuta

Viinitien Rosépäivää vietetään maanantaina 29. huhtikuuta

Suomessa erityisesti kesä on roseeviinien myynnin kulta-aikaa ja asiakkaiden mielenkiinto kääntyy kohti kaikissa ihanissa vaaleanpunaisen eri sävyissä saatavia roseita kohden. 

Järjestämme maanantaina 29. huhtikuuta toimistollamme Rosépäivän, jossa on mahdollisuus maistella laaja kirjo eri tyyppisiä roseeviinejä sekä roseekuohuvia. Ilmoittaudu mukaan kevään pinkeimpään tapahtumaan täällä ja tsekkaa jo ennakkoon maistossa olevat tuotteet tästä.

Erityisesti eteläisen Ranskan ja siellä Provencen alueen roseet ovat pitkään olleet suomalaisten ykkösvalintana, mutta myös muun tyyppiset roseeviinit esimerkiksi Italiasta, Espanjasta ja Saksastakin ovat nousemassa kuluttajien tietoisuuteen. 

Ruokaviininä rosé on loistava valinta monille erilaisille salaateille, lohelle tai hedelmiä ja marjoja sisältäville annoksille, eikä kuiva sekä ryhdikäs rosé kalpene myöskään vaikkapa vasikan kumppanina. Hieman jäännössokeria sisältäviä roseeviinejä kannattaa ehdottomasti kokeilla mausteisempienkin ruokien kera tai kesäisille jälkiruoille. 

Oman twistinsä tuovat kuplivat rosét ja varsinkin rosesamppanja on todellinen ruokapöydän moniottelija sekä juhlien helmi. Kepeämpää vaihtoehtoa etsivälle vuonna 2020 markkinoille tulleet roseprosecot ovat oiva valinta niin piknikille kuin kesäisen marjaisten jälkiruokien kumppaniksi. 

Roseeviineihin käytettyjen rypäleiden kirjo on laaja ja ne edustavat yleensä alueelle tyypillisiä punaviinilajikkeita. Yleisimmin käytettyjä rypäleitä ovat muun muassa Grenache, Sangiovese, Syrah, Mourvèdre, Cinsault sekä Pinot Noir ja monesti roseeviinit ovat kahden tai useamman rypäleen sekoitteita.

Older Post
Newer Post
Close (esc)

Popup

Use this popup to embed a mailing list sign up form. Alternatively use it as a simple call to action with a link to a product or a page.

Hello, welcome to the world of wines!

The content of our online store is for adults only.

Restaurant customers, Remember to log in to the online store!

Search

Added to cart