Skip to content

Postin kautta kulkevissa toimituksissa viivästyksiä 1.-2.2.

Poliittisten lakkojen 1.–2.2. vaikutus Postin palveluihin – normaalitilanteeseen pyritään palaamaan mahdollisimman nopeasti lakkojen päätyttyä

Useat ammattiliitot ovat kertoneet, että ne aikovat järjestää 1.-2.2.2024 laajasti koko Suomessa useilla eri toimialoilla poliittisia lakkoja, jotka kestävät yhden tai kaksi vuorokautta. Poliittiset työtaistelutoimet liittyvät Suomen hallituksen ja ammattiyhdistysliikkeen välisiin erimielisyyksiin.

  • Myös Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ja Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT ovat kertoneet osallistuvansa poliittisiin lakkoihin.
  • Olemme varautuneet hoitamaan tilannetta ja teemme kaikkemme, että asiakasvaikutukset jäisivät mahdollisimman lyhytaikaisiksi ja pieniksi. Pyrimme siihen, että palvelumme normalisoituvat nopeasti työtaisteluiden jälkeen.

Tämänhetkinen Postin alustava arvio on, että 1.–2.2. poliittiset lakot aiheuttavat viiveitä lähetysten kulkuun seuraavasti:

  • Pakettien kulussa ja rahtikuljetuksissa viiveet voivat olla muutamia päiviä
  • Varastopalveluiden osalta toimimme niin normaalisti kuin mahdollista niillä henkilöillä, jotka ovat töissä
  • Mikäli lähetyksiä ei pystytä poliittisten lakkojen takia toimittamaan, niistä huolehditaan ja ne varastoidaan asianmukaisesti. Terveyteen ja turvallisuuteen liittyvät lähetykset on rajattu lakkojen ulkopuolelle.

Seuraamme tilannetta aktiivisesti ja mikäli arvioissa tapahtuu muutoksia, kerromme niistä asiakkaille niin pian kuin mahdollista.

Suosittelemme tekemään kaikki viikon 5 tilaukset alkuviikkoon, koska emme pysty takaamaan Postin kautta kulkevien tilauksien toimituksia enää loppuviikolle.

Older Post
Newer Post
Close (esc)

Popup

Use this popup to embed a mailing list sign up form. Alternatively use it as a simple call to action with a link to a product or a page.

Hello, welcome to the world of wines!

The content of our online store is for adults only.

Restaurant customers, Remember to log in to the online store!

Search

Added to cart