Tahbilk

Tahbilk

Alussa oli joki ja maa. Taungurungin kansan perinteisesti asuttamalla alueella Australian Victoriassa "tabilk-tabilk" viittaa vesilähteeseen. Tätä paikkaa Tahbilkillä on kutsuttu kodiksi aina tilan perustamisvuodesta 1860 alkaen. Jokilaaksojen muodostaman mesoilmaston ansiosta tämä Nagambie Lakesin ala-alueella, Victorian Goulburn Valleyssa sijaitseva koti jaetaan yhdessä moninaisen ja hyvinvoivan paikallisen floran ja faunan kanssa. Tahbilkin tilukset kattavat jopa 1214 hehtaaria ja ovat kuuluneet Purbrickin perheelle jo viiden sukupolven ajan vuodesta 1925 alkaen. Kyseessä onkin Victorian alueen vanhin perheomisteinen viinitila. 

Tarina sai alkunsa, kun Reginald Purbrickille tarjottiin 1920-luvun alussa lasillinen Tahbilkin brändyä Lontoossa. Ei mennyt kauaa, kunnes Reg päätti ostaa tilan itselleen näkemättä sitä lainkaan. Myöhemmin, kun Regin 28-vuotias poika Eric peri isältään tilan, hän peri myös isänsä hienostuneen makuaistin ja rakkauden viiniin, ja päätti jättää taakseen muualla suoritetut lakiopinnot palatakseen tilalle vuonna 1931. Eric kunnosti tilan viinintuotannon tarpeisiin, ja kantapään kautta opetteli paitsi valmistamaan viiniä, myös myymään ja markkinoimaan sitä eri markkinoille. Myös seuraavan sukupolven edustaja John liittyi tilan toimintaan panostaen erityisesti tilan ja sen viinien markkinointiin. Hän myös päätti pojastaan Alisterista tulevan tilan ensimmäinen virallisen koulutuksen saanut viinintekijä, ja näin ollen 24-vuotias Alister palasi tilalle vuonna 1978. Yhdessä tyttärensä Hayleyn kanssa Alister vastaa tänä päivänä tilan viinien tuotannosta, taaten alun tarinan jatkumisen myös seuraaville sukupolville.

Erityisesti Hayleyn aikakaudella Tahbilk on toiminut kestävän viinintuotannon johtohahmona Australiassa. Jo kymmenen vuotta sitten vuonna 2013 tila sai Toitu Envirocaren myöntämän carboNZero-hiilineutraaliussertifikaatin. Sama koko tuotannon ja hallinnon kattava sertifikaatti on myönnetty vain 8 viinitilalle maailmanlaajuisesti. Tarhoillaan Tahbilk seuraa orgaanisia menetelmiä ja maaperän lämpötila- ja kosteustasoista huolehditaan asettamalla olkia köynnösrivien alle. Konversio luomutuotantoon aloitettiin vuonna 2017 ja tähän mennessä 50 hehtaaria tarhoista tuottaa sertifioidusti luonnonmukaisin menetelmin viljeltyjä rypäleitä. Vuoden 2023 aikana 40 lisähehtaaria saadaan sertifikaatin piiriin. Tahbilk kuuluu myös Sustainable Winegrowing Australia -järjestöön.

Tahbilk viljelee yhteensä jopa 200 hehtaaria viinitarhoja. Tila tunnetaan maailman suurimmasta ja vanhimmasta yksittäisestä Marsanne-tarhasta, jonka köynnökset on istutettu vuonna 1927. Lisäksi sillä on erittäin vanhoja ja varttamattomia, vuoteen 1860 ulottuvia Shiraz-köynnöksiä, jotka kasvavat hiekkamaaperällä ja joista tuotetaan edelleen viiniä. Pitkän ja viileän kasvukauden ansiosta myös köynnösten elinikä on Nagambie Lakesin alueella pitkä, ja Tahbilkin tarha-alasta 80 hehtaarilla kasvaa huomattavan vanhoja köynnöksiä.

Keskittyminen tarhojen ja niitä ympäröivän terroirin hyvinvointiin on johdattanut tilan valmistamaan viiniään omin sanoin "vanhan maailman tapojen mukaan". Tämä tarkoittaa muun muassa punaviinien käymisprosessia ja kypsymistä tammitynnyreissä terästankkien sijaan. Tilan viininvalmistus noudattelee edelleen 1877 vuodesta alkaen pitkän uran tilalla tehneen ranskalaisen viinintekijä Francois Coueslantin oppeja. Toimintatavat ovat myös tuoneet tulosta, sillä tilan lukuisiin palkintoihin kuuluu muun muassa Diploma of Honour, korkein mahdollinen palkinto vuoden 1899 Greater London Exhibitionista. Tahbilk on jo lukuisten vuosien ajan saanut 5 punaisen tähden arvon australialaiselta James Hallidaylta. Kaikki tämä on mahdollista tilan uniikin ympäristön vuoksi.

https://www.tahbilk.com.au/ 


Sulje (esc)

Popup

Use this popup to embed a mailing list sign up form. Alternatively use it as a simple call to action with a link to a product or a page.

Hei, tervetuloa viinien maailmaan!

Verkkokaupamme sisältö on vain täysi-ikäisille.

Ravintola-asiakkaat, muistattehan kirjautua verkkokauppaan!

Hae

Lisätty ostoskoriin