Skip to content
Rafael Cambra

Rafael Cambra

Rafael Cambran perhe on pitkään työskennellyt viiniköynnösten taimien parissa kehittäen parhaita mahdollisia köynnösten alkuja tuleville viinitarhoille. Perheen taimitarhan asiakkaina ovat muun muassa Vega Sicilia ja Alvaro Palacios. Tämän myötä Rafael innostui viininvalmistuksesta jo nuorella iällä, ja haki oppiaan Ranskasta. Valenciaan palattuaan hän jatkoi työskentelyä perheyrityksessä alkaen suunnitella hiljalleen omaa uraansa viinintekijänä. Hän löysi 50-vuotiaita varttamattomia Monastrell-köynnöksiä, joiden myötä perusti oman kellarinsa vuonna 2001. Ensimmäinen Rafaelin oma viini olikin 100% Monastrell, vuosikerran 2001 Uno. Monastrell-köynnösten lisäksi Rafael perusti muutamia tarhoja, joihin hän istutti tiheästi Cabernet Sauvignonia ja Cabernet Francia.

Fontanars dels Alforinsin pienessä 800 asukkaan kylässä Valenciassa sijaitsevan viinitilan tarhat sijaitsevat noin 630 metrin korkeudella kalkkipitoisessa savimaassa. Välimerellinen kuiva ilmasto mahdollistaa myös manteli- ja oliivipuiden kasvamisen viinitarhojen rinnalla. Viinitilan tuotantoa johdattelee minimaalisen intervention periaate, mikä ulottuu tarhoilta kellariin ja pullotukseen. Tarhoja hoidetaan luonnonmukaisin menetelmin ja tavoitteena on tuoda mahdollisimman hyvin esiin kunkin rypäleen ominaispiirteet.

Viinitien valikoimista löytyy Soplo, 100% Garnacha Tintorera, jonka kansainvälinen viinilehdistö on palkinnut korkein pistein.

http://www.rafaelcambra.es/eng/

Close (esc)

Popup

Use this popup to embed a mailing list sign up form. Alternatively use it as a simple call to action with a link to a product or a page.

Hello, welcome to the world of wines!

The content of our online store is for adults only.

Restaurant customers, Remember to log in to the online store!

Search

Added to cart