Zarate

Zarate

Meañon kylässä, Salnésin laaksossa vaikuttava Zarate tunnetaan Albariñon pioneerituottajana. 1700-luvun alkuun jäljitettävä tila mullisti Rías Baixasin tärkeimmän rypäleen tuotannon 1950-luvulla ottamalla käyttöön viininvalmistusmenetelmiä, joita hyödynnetään vielä tänäkin päivänä. Tilan viinit voittivat parhaan Albariñon palkinnon Ernesto Zaraten perustamassa Albariño Festivalin kisassa peräkkäisinä vuosina 1954-1956, minkä jälkeen Zarate koki parhaaksi vetäytyä kisasta antaen tilaa myös muille alueen tuottajille. Toistaiseksi kukaan muu tuottaja ei ole yltänyt moneen peräkkäiseen voittoon viinillään. Ernestoa on kiittäminen, että Albariñosta on tullut Galician alueen vallitseva ja arvostetuin rypälelajike.

Aivan Atlantin rannikon tuntumassa sijaitsevan perhetilan tarhat kattavat 6,5 hehtaarin kokoisen alueen. Palstoja on yhteensä 11 ja ne jakautuvat Sisán ja Padrenan kylien alueille. Maaperä koostuu graniitista, jonka seassa on hiekkaa. Ilmasto on Atlantin vaikutuksen vuoksi varsin viileä ja sateinen. Kolmella palstalla kasvaa varttamattomia köynnöksiä ja koko Rías Baixasin vanhin Albariño-tarha, El Palomar, on istutettu jo vuonna 1850. Tilan ideologiaan kuuluu olennaisesti biodynaaminen tuotanto, ja tila onkin tuottanut kaikki viininsä ilman torjunta-aineita jo 15 vuoden ajan.

Vuoden 2000 vuosikerrasta lähtien talon viinintekijänä toiminut kolmannen sukupolven viinintekijä ja seitsemännen sukupolven viininviljelijä Eulogio Pomares on tinkimättömällä tyylillään kehittänyt tilan tarhoja entistä tasokkaimmiksi. Tuotannon keskiössä ovat luonnonmukaiset toimintatavat, tiukasti kontrolloidut satomäärät ja huolellinen kellarityöskentely. Tulos näkyy selväpiirteisissä ja raikkaan hapokkaissa viineissä, jotka kestävät pidempääkin kypsytystä. Zaraten viinit ovat keränneet kovia pisteitä Robert Parkerilta, minkä lisäksi Wine & Spirit on listannut Zaraten maailman sadan parhaan viinitilan joukkoon.

Kotitilaltaan kannukset viininvalmistukseen hankkinut Eulogio opiskeli enologiaa Ranskassa. Opintojensa jälkeen Eulogion matka jatkui Saksaan, jossa hän teki tutkimusta Albariño- ja Riesling-lajikkeiden eroista ja yhtäläisyyksistä. Eulogion mukaan rypäleillä on useita samankaltaisia piirteitä, mutta hänen mielestään Zaraten albariñot muistuttavat pitkälti Burgundin valkoviinejä, kuten Meursaultia tai Chablista. Eulogion unelma on, että ihmiset lakkaisivat ajattelemasta albariñoa viininä, joka tulee juoda nuorena, vaan ymmärtäisivät sen valtavan ikääntymispotentiaalin. Kannustammekin siis kaikkia viininystäviä kokeilemaan näitä albariñoja ja tekemään itse omat johtopäätöksensä ja vertailunsa!

https://www.zarate.es/


Sulje (esc)

Popup

Use this popup to embed a mailing list sign up form. Alternatively use it as a simple call to action with a link to a product or a page.

Hei, tervetuloa viinien maailmaan!

Verkkokaupamme sisältö on vain täysi-ikäisille.

Ravintola-asiakkaat, muistattehan kirjautua verkkokauppaan!

Hae

Lisätty ostoskoriin